Nabeina Oy tekee uskomattomia asioita elokuvasektorilla. Tuloksista kuulet sitten aikanaan kun hankkeet etenevät julkistusvaiheeseen. Kuten elokuvan teossa yleensäkin, osaamista tarvitaan paljon ja leveältä sektorilta. Tätä tietämystä ei kätketä, vaan se tarjotaan kursseina kaikille jotka haluavat nopeasti omaksua videoesitysten teon jalon taidon.

Nabeinan kursseilla asiat esitetään käytännönläheisesti tiiviissä ja loogisesti etenevässä paketissa. Kaikki esitetyt asiat ja demot on dokumentoitu värilliseen kurssimateriaaliin, josta on hyötyä jälkikäteenkin. Kurssilla esitettävät asiat havainnollistetaan poikkeuksellisen monipuolisella demokalustolla. DV-kurssilla luentoja ja demoja täydennetään kahden tunnin päivittäisellä työpajaosuudella.

Nabeinan perustaja ja toimitusjohtaja DI Vesa Parkkari on tietoliikenne-, verkotus- ja digimediakoulutuksen merkittävimpiä uranuurtajia. Kuulostaa tekniseltä, jopa insinöörimäiseltä. Niin pitääkin, koska elokuvan tekeminen on teknisesti vaativan projektin läpivientiä. Taustalla täytyy kuitenkin olla poikkeuksellisen paljon luovaa hulluutta, syviä tunteita ja kertomisen arvoisia tarinoita.

Yhtiön nimi Nabeina sai alkunsa tarinasta, jonka kyläpäällikkö kertoi Tyynellä valtamerellä sijaitsevan Kiribati-valtion Nabeina-saarella.

 

 

   ELOKUVATUOTANTO

   • Tavoitteet maailmanlaajuisesti
      elokuvateattereihin jaellussa       elokuvassa
   • Lisätietoja julkistusvaiheessa

   DIGIMEDIA- JA VIDEOKOULUTUS

   • DV-, Streamaus- ja Web-kursseja
   • Kilpailuedut ja laatu
      - pitkä koulutuskokemus
      - synergiaetu elokuvatuotantoon
      - paras kurssimateriaali
      - monipuolinen kurssikalusto
      - innostunut opetus

   DI VESA PARKKARI
   • Tietoliikennegurusta moguliksi,
      lue lisää...

   NABEINA-NIMEN SYNTYHISTORIA
   • Nabeina on saari Tyynen
      valtameren Kiribati-valtiossa
   • Lue Nabeina-saarella kuulemani
      Tositarina perkeleen taposta